Mervi Hissa-blogi

Tampereen vanhusneuvostossa ikääntyvien asuminen on noussut aika ajoin
puheenaiheeksi, viimeksi vuoden 2025 ensimmäisessä kokouksessa, kun suunnittelimme vanhusneuvoston strategiaa tulevalle uudelle valtuustokaudelle 2025-2028. Vanhusneuvostolla on mahdollisuus vaikuttaa. Seuraavaan Tampereen vanhusneuvoston kokoukseen olen pyytänyt esityslistalle yhteisöllistä asumista koskevan pykälän ja asunto- ja kiinteistölautakunnasta pj Jouni Markkasen kertomaan vanhusneuvostolle erityisryhmien/ikääntyvien yhteisöllisestä ja välimuotoisesta asumisesta – mitä tällä hetkellä on tarjolla ja missä sekä mitä on suunniteltu tuleville vuosille.

HYVINVOINTIALUEIDEN TARJOAMA YHTEISÖLLINEN ASUMINEN
Sosiaalihuoltolain mukaan yhteisöllinen asuminen on hyvinvointialueiden järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa henkilön hallinnassa on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja, jossa asiakkaille on tarjolla sosiaalista kanssa käymistä edistävää toimintaa. Yhteisöllistä asumista järjestetään hyvinvointialueiden järjestämänä niille asiakkaille, jotka tarvitsevat hoitoa- ja huolenpitoa sekä soveltuvan asunnon mutta eivät ole ympärivuorokautisen palveluasumisen tarpeessa. Palvelulle on laadittu myöntämisperusteet.

IKÄÄNTYNEIDEN VÄLIMUOTOINEN ASUMINEN
Mikä on hyvässä kunnossa, ilman yhteiskunnan palveluja olevien ikääntyvien +65 mahdollisuudet itse järjestellä loppuelämänsä asumista ennen hoivaa ja huolenpitoa? Ikääntyneiden välimuotoisella asumisella tarkoitetaan sellaisia asumisratkaisuja, jotka asettuvat tehostetun palveluasumisen ja kaikenikäisten joukossa olevan tavallisen asumisen väliin. Ikääntyneiden välimuotoinen asuminen täyttää asunnon tavalliset tunnusmerkit ja se tarkoittaa kohteita, joissa asumiseen yhdistyy ikäspesifisiin tarpeisiin
vastaavia ratkaisuja. Asuminen erotetaan tällöin selkeästi palveluista. (Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen tilanne ja tulevaisuuden tarpeet; Ympäristöministeriö 2020).

IKÄÄNTYVIEN +65 YHTEISÖLLISEN JA VÄLIMUOTOISEN ASUMISEN TILANNE
TAMPEREELLA
Suurissa kaupungeissa kuten Tampereella tarvitaan monimuotoisia ratkaisuja, kun ikääntyvien määrät kasvaa 1000 henkilöä/vuosi aina vuoteen 2040 saakka. Kuntia on tuettu koko 2000-luvun ikääntyneiden asumisen ennakoinnissa ja varautumisessa, koska ikääntyneet tarvitsevat sopivia asuntoja voidakseen itse varautua ikääntymisen vaikutuksiin. Tampere on kuitenkin huonosti varautunut kasvavaan joukkoon ikäihmisiä ja heidän mahdollisuuteensa vaikuttaa itse asumiseensa ennen hoitoon ja hoivaan päätymistä. Näitä ratkaisuja ovat senioritalot, ikääntyneiden vuokratalot,
yhteisölliset asumiskohteet ja tavallinen palveluasuminen, joissa yhteisiä tekijöitä ovat tilojen esteettömyys, yhteisölliset tilat, yhteinen toiminta ja sijainti palvelujen lähellä. Välimuotoista asumista voidaan tuottaa kuntalähtöisesti, asukasaktiivisuuden pohjalta tai järjestöjen ja yritysten toimintana. Ikääntyneiden asumisratkaisujen tarvetta käsittelevän selvityksen johtopäätöksessä todetaan, että tulevaisuudessa tulee panostaa monipuolisiin ja yhteisöllisyyttä tukeviin asumisratkaisuihin uustuotannon, korjausrakentamisen sekä täydennysrakentamisen keinoin. (Jalava et al. 2017, 64-66).

Mervi Hissa
sairaanhoitaja AMK, eläkeläinen
vanhusneuvostojen Tampere ja Pirha jäsen
Alue- ja kuntavaaliehdokas 2025, PS

 

Vanhuspalvelulain 12 pykälä velvoittaa hyvinvointialueita tarjoamaan hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia terveystarkastuksia, vastaanottoja tai kotikäyntejä. Useat kunnat Pirkanmaalla järjestivät aiemmin 75-80+ vuotiaiden itsenäisesti ilman kotipalvelua asuvien ikäihmisten henkilökohtaiseen kutsuun perustuvia säännönmukaisia terveystarkastuksia. Hyvinvointialueen aloitettua niistä on kunnissa luovuttu viimeisenä Tampere, kun Pirha lopetti palvelun 30.6.2024.

Tampereella tämä tarkoitti n. 1300 ikäihmisen palvelun loppumista. Henkilöstöresurssia tähän ennaltaehkäisevään palveluun käytettiin kahden terveydenhoitajan verran vuosittain. Näiden terveydenhoitajien tehtäväkuva oli laaja – terveydentilan lisäksi tuli kartoitettua palveluntarve, ennakoitua asumista, testattua muistia, käytössä oli viranomaisnumerot, joten asiat saatiin tarvittaessa etenemään hyvinkin nopeasti. Ikääntyneillä oli myös tuttu
henkilö, johon ottaa yhteyttä ja lisäksi oli mahdollista saada erilaisia lausuntoja ja apua esim. asunnon muutostöihin. Lisäksi terveydenhoitajat olivat osa etsivän vanhustyön verkostoa, joten palveluiden piiriin ohjaaminen onnistui hyvin, kun ikääntyvien parissa työskentelevät pystyivät välittämään terveydenhoitajille tarkastuspyyntöjä.

Työmuoto oli tehokas, tavoittava ja vaikuttava.
Nyt tämä toimiva malli on lopetettu ja tilalle on tullut monenlaista ripoteltua palvelua ja lähitorien nimeen vannotaan. On lähitorin ja digilähitorin palvelut, joiden toimintaa pyörii kuntien, järjestöjen ja eri yhdistysten varassa. Tulossa on kehitteillä oleva minun tiimini-malli, mikä kuulemani perusteella on perinteistä viranomaisyhteistyötä nyt uudella nimellä.
Lisäksi tietysti on perinteinen koti- ja kotisairaanhoito. Väkisinkin tulee mieleen, että ”keksitäänkö nyt pyörää uudelleen”, miten paljon tehdään nyt päällekkäistä työtä ja tuhlataan niukkoja henkilöstöresursseja tällaiseen pirstaleiseen toimintamalliin?!

Pirhan suunnitelmat 80+ tarkastusten lopettamisesta eivät tavoittaneet vanhusneuvostoa, jota olisi pitänyt lain mukaan kuulla ja sille olisi pitänyt antaa mahdollisuus ottaa kantaa ennen lopullista päätöksentekoa. Päätös perustui palvelujen yhdenmukaisuuteen hyvinvointialueella, koska ko. palvelua ei muissakaan kunnissa enää ollut. Ilmeisesti ei myöskään ennen lopetuspäätöstä tutustuttu olemassa olevaan malliin, mitä tarpeen ja
tilanteen mukaan olisi voitu kehittää, uudistaa ja laajentaa.

Vanhusneuvosto on lokakuun 2024 kokouksessaan hyväksynyt valtuustoaloitteen, että ikääntyneiden ennaltaehkäisevät henkilökohtaiseen kutsuun perustuvat hyvinvointitarkastukset toteutetaan kaikissa Pirkanmaan hyvinvointialueen kunnissa aloittaen +80 vuotiaista ja noudattaen Pirhan strategiaa yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät
ja vaikuttavat palvelut.

Mervi Hissa
sairaanhoitaja AMK, eläkeläinen, vanhusneuvosto Pirhan jäsen ja aluevaaliehdokas PS

Yhteisöllinen asuminen  

Yhteisöllisyyttä korostetaan ja yhteisöllisestä asumisesta haetaan nyt “pelastusta” niille ikäihmisille, jotka eivät enää pärjää kotona. Yhteisöllinen asuminen on oman kodin ja ympärivuorokautisen hoivan välimuoto, missä asukkaalla on oman huoneen tai asunnon lisäksi käytettävissä yhteisiä tiloja oleskeluun ja seurusteluun muiden asukkaiden kanssa. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt, missä näitä yksiköitä Pirhan alueella on? Todennäköisesti vanhoja tiloja tullaan kuntien toimesta kunnostamaan toimintaan sopiviksi ja ehkä uuttakin rakennetaan!   Miten palvelua tarvitsevat ikäihmiset hoidetaan tämä väliaika, kun yhteisöllisen asumisen yksiköitä ei ole riittävästi? 

Ikäihmisten/vanhusten kotona asuminen elämän loppuun asti on tavoite, vaikka samaan aikaan kotihoidon palveluja on aina vaan vaikeampi saada yksittäiseen kotiin, saati sitten yhteisöllisiin asumisyksiköihin. Saman aikaisesti, kun hyvinvointialueen palvelun tuotantoa ajetaan alas ja toimintoja supistetaan, niin myös ostopalvelujen määrää rajoitetaan voimakkaasti.  Sote alan rakenteita ja toimintoja pitää uudistaa, mutta vanhaa toimintaa ei pidä purkaa ennen kuin uutta on tilalla.  

Seuraavat 20 vuotta kuitenkin ikäihmisten määrä kasvaa ja samaan aikaan laitoshoito on tarkoitus lopettaa vuoteen 2027 mennessä.  On siis kaksi vuotta aikaa järjestää yhteisöllisen asumisen yksiköt valmiiksi. Jokainen ymmärtää, ettei se ole käytännössä mahdollista, jos vasta nyt neuvotellaan kuntien kanssa tiloista tai uusista rakennettavista yksiköistä. Kuntalaisille järjestetyissä yleisötilaisuuksissa olen toistuvasti kuullut Pirhan virkahenkilöiden vakuuttelua siitä, että kaikki tulevat hoidetuksi. Valtion talous on pahasti epätasapainossa ja nyt mennään raha edellä ja siinä taitaa jäädä etenkin ikäihmiset heitteille ja hoitamatta.  

Ympärivuorokautinen hoito- ja hoiva  

Ympärivuorokautiseen hoivaan hyväksytään tällä hetkellä pääsääntöisesti vain vaikeasti muistisairaat eikä välttämättä kaikille tarvitsijoille löydy hoitopaikkaa. Kun ei ole riittävästi kotihoidon palveluita eikä hoivapaikkoja niin, ei ole tavatonta, että ulkoisesti hyväkuntoinen muistisairas vanhus tulee kaupungilla vastaan, eikä tiedä missä on? Tai sitten bongaat hätääntyneen vanhuksen kotipihassa vähissä vaatteissa talvipakkasella ihmettelemässä missä koti on? Ilmoittelut kadonneista muistisairaista ikäihmisistä ovat lisääntyneet huolestuttavasti viimeisten vuosien aikana. Ympärivuorokautisessa hoivassa on huolehdittava asukkaiden yksilöllisistä tarpeista muistisairaudesta huolimatta ja pyrittävä välttämään “sosiaalista kuolemaa” mikä käytännössä tarkoittaa, että ihminen jätetään normaalin sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle.  Muistisairas vanhus saattaa muuttua ympäristölleen yhdentekeväksi ja rasitteeksi.  

Ikäihmisten/vanhusten palvelujen riittävään saantiin sekä arvokaan vanhuuden kokemukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota Pirhan aluevaltuustossa, missä lopulliset toimintaan liittyvät päätökset tehdään.   

 

Omaishoitajat ja omaisiaan hoitavat 

Omaishoidon merkitys tulee kasvamaan, kun väestö ikääntyy ja hoivan- ja hoidon tarve kasvaa. Kotihoidon saamisen kriteerit ovat kiristyneet samoin hoitohenkilöstön huono saatavuus aiheuttaa sen, että ikäihmisten omaisten hoitovastuut tulevat lisääntymään.  Kun omaishoitajat siirtyivät kunnilta Pirkanmaan hyvinvointialueelle, määriteltiin yhtenäiset kriteerit omaishoidon tuen maksuiksi.  Tämä aiheutti muutoksia tukien euromääriin – toisille saatava korvaus väheni ja toisilla korvaus nousi, kun tukien olisi toivonut kaikille nousevan.  Omaishoitajan statusta on myös vaikea saada, johtuen rahoituksen riittämättömyydestä ja työn huonosta arvostuksesta.  Epävirallisesti omaisiaan hoitavien määrät lisääntyvät. Myös moni vanha toista vanhaa hoitava uupuu hoitotaakkansa alle. Omaishoitajien työstään saama korvaus ja lakisääteiset vapaat ovat aivan riittämättömät tehtävään nähden. Omaishoitajan työ on merkittävää kansantaloudellisesti ja erityisesti sen merkitys hoidettavalle on suuri.  

Perhehoito 

Ikäihmisten asumiseen ja arvokkaaseen vanhuuteen on tulossa perhehoito yhtenä asumisen vaihtoehtona, joka on tuttu palvelumuoto lapsiperheille ja vammaisille.  Se on perhehoitajan yksityiskodissa toteutettu kodinomainen hoitopaikka ja siellä jokainen asukas on perheenjäsen. Ikäihmisten perhehoitoa on vielä hyvin vähän tarjolla mutta siitä voi kehittyä merkittävä vanhusten hoidon palvelumuoto.  Perhehoitaja voi toimia myös ikäihmisen omassa kodissa mm. omaishoitajan vapaiden mahdollistajana, kiertävänä perhehoitajana. Työ on eräänlaista “pienyrittäjyyttä”, mutta virallisesti on kyse työskentelystä toimeksiantosopimuksella ja ajatuksena, että perhehoito korvaisi laitoshoitoa.  

Pirhan aluevaltuuston tulee päätöksenteossaan kiinnittää erityisesti huomiota omais- ja perhehoitajien tekemään työhön yhtenä merkittävänä palveluntuottajana. 

 

Mervi Hissa
Sairaanhoitaja AMK, eläkeläinen
Aluevaaliehdokas 2025, PS 

Hyvinvointialueiden tulon myötä on tutut palvelunimikkeet muuttuneet.  Palvelutalo asuminen on nykyisin nimeltään yhteisöllinen asuminen. Tehostettu hoiva on ympärivuorokautinen hoiva.  Ikääntyneen laitoshoito on lyhytaikainen hoiva esim. hoitavan omaisen jaksamista tukevaa. Pitkäaikainen laitoshoito esim. vanhainkotiasuminen, on lain mukaan lopetettava vuoteen 2027 mennessä. On soteasemia, sotekeskuksia, hyvinvointikeskuksia ja yhteisökeskuksia. On omaPirha, omaTays, digiklinikka, chatit, videovastaanotot ja digilähitori. Melkoinen viidakko siis erilaisia palveluja ja digitaaliset palvelut ovat lisääntyneet nopeaa vauhtia. Pirhan internet sivut pursuavat tietoa ja on välillä vaikeaa hahmottaa mitä mistäkin löytyy.  

Saako ikäihmiset palvelut oikea-aikaisesti ja tulevatko he ajallaan autetuksi? Puhelimeen vastaa automaatti, joka pyytää painamaan eri numeroita puhelun oikealle taholle yhdistämiseksi, eikä siltikään saa ihmistä kiinni, vaan luvataan soittaa takaisin. Tai huomaat, että keskustelukumppani onkin tekoälybotti, joka ei ymmärrä kysymyksiäsi ja kaiken tämän lisäksi käytettävissä pitäisi olla älylaitteita ja osaamista niiden käytössä palvelun saavuttamiseksi. 

Itsekin olen ikäihminen, jäin eläkkeelle viisi vuotta sitten ja osasin omasta mielestäni työssä ollessa melko hyvin käyttää tietotekniikkaa. Viidessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut valtavasti digimaailmassa ja on pakko myöntää, että itselläkin menee usein “sormi suuhun” ja tunnen itseni tosi tyhmäksi näiden sähköisten palvelujen kanssa.  Ikäihmisten tietotekniikka koulutus, ohjaus ja neuvontapisteet ovatkin tärkeitä niille, jotka ovat innostuneet sähköisistä palveluista. Tampereella toimiva Mukanetti ry on maksuton digituki Pirkanmaalla, missä annetaan matalan kynnyksen vertaisopastusta, koulutusta tietokoneiden ja mobiililaitteiden käyttöön.  Lähitoreille on tulossa digitori, missä kolmannen sektorin toimijat -> eläkeläisjärjestöt ja erilaiset yhdistykset auttavat digipalveluissa.  

On kuitenkin muistettava, että on ihmisiä, jotka eivät halua eivätkä pysty digipalveluja käyttämään, joten kasvokkain henkilökohtaiseen palveluun pitää aina olla mahdollisuus. Tämä ei koske pelkästään ikäihmisiä, vaan ihan jokaista Pirhan alueen ihmistä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia tietokonetta tai älykännykkää, eikä myöskään valmiuksia niitä käyttää. Lisäksi pitää olla vaihtoehto tai varajärjestelmä hoitaa asioita, kun digitaaliset järjestelmät häiriötilanteen sattuessa lakkaa toimimasta. Digitalisaation tehtävä on helpottaa ja tehdä joustavaksi asiointia, ei hankaloittaa elämää, arkea ja hoitoon pääsyä. Itse olen käyttänyt digiklinikkaa ja onhan se vaivatonta, kun voi keinutuolissa istuen asioida/chattailla sairaanhoitajan ja lääkärin kanssa. Yhteyden saa nopeasti mutta saako potilas lopullisen avun, vai joutuuko palaamaan sairautensa kanssa palveluun toistamiseen? Digiklinikan toiminnan vaikuttavuudesta kuulemme varmasti myöhemmin erilaisten tilastojen valossa. 

   

Mervi Hissa
Sairaanhoitaja AMK, eläkeläinen
Aluevaaliehdokas 2025, PS